Twin Rivers Cheerleading ry

Twin Rivers Cheerleading ry on vuonna 2018 perustettu cheerleadingin erikoisseura. Twin Rivers on kotoisin Rovaniemeltä, joka on pohjoisin cheerleadingtoimintaa tarjoava kaupunki Suomessa. Seura edustaa siis osaltaan lajin pohjoista ulottuvuutta.

Twin Rivers Cheerleading aloitti toimintansa junioreiden kilpaurheilun parissa. Nykyään seura laajentaa toimintaansa uusille ikä- ja taitotasoryhmille, niin harraste- kuin kilpatasolla. Uusia ryhmiä perustetaan ympäri vuoden kysynnän ja valmentajaresurssien mukaan.

Twin Riversillä panostamme lajitoiminnan lisäksi kokemuksiin joukkueessa toimimisesta, osallisuudesta ja esiintymisestä. Kannustamme jäseniämme urheilulliseen elämäntyyliin ja jättämään oman kädenjälkensä seuraan ja lajiin.

Joukkueet

Cheerleadingissa joukkueet muodostuvat iän, haastavuustason, sukupuolen ja tavoitteen eli harraste- tai kilpaorientaation mukaan. Voit lukea lisää “Harrastajalle”-osiosta.

Tällä hetkellä seurassamme toimivat seuraavat joukkueet

SPLASH Aloittelijaminit Level 1 – 7-13-vuotiaiden aloittelijoiden ryhmä.

Junioritason kilpapienryhmät – Junioreiden kilpailevat pienryhmät. Harjoitusryhmään haetaan erikseen kokonaisella nostoryhmällä.

Lisätietoja ryhmistä antaa laura.junttila @ twinrivers.fi

Uupuuko seurasta vielä Sinulle ihanteellisin joukkue? Ota yhteyttä ja kerro millaisesta ryhmästä olet kiinnostunut! Toiveellasi on merkitystä joukkueiden perustamisessa.

Valmentajat

Laura Junttila

Valmentaja

Valmennuskokemus: Viisi vuotta kolmella eri seuralla

Suoritetut SCL:n koulutukset: ST1, AT1, OP, VV

Liikuntaan erikoistunut kasvatustieteiden kandidaatti

laura.junttila @ twinrivers.fi

Seuran hallitus vuonna 2018

Puheenjohtaja:

Laura Junttila

Varapuheenjohtaja:

Jenny Laakkonen

Rahastonhoitaja:

Pirkko Junttila